Sukkasatoon osallistumiseni vuoksi olen lähinnä kutonut sukkia. Tällä viikolla valmistui kolmet pienet raita sukat.

905413.jpg

Turkoosinkirjavat sukat: Koko alle 1 v, malli on oma, lankana Janne

Musta-vihreät: Koko 33, malli oma, lankana 7-veljestä.

Vaaleanpuna-vihreät: Koko 2v, malli oma, Lankana 7-veljestä ja Maija

Mä en ole pitkään aikaan ostanut 7-veljestä lankaa. Se nukkaantuu musta liian nopeasti, moesti sukat on jo ensimmäisen pesun jälkeen sen näköiset, ettei niitä viitsisi käyttää. Nyt kuitenkin retkahdin, kun värit olivat niin hyvät. Tämän vihreäraidallisen lisäksi ostin myös jättiraitaa, jossa on kahta kaunista vihreätä, pinkkiä ja violettia.  

Vielä muutamat sukat ja sitten joululahjoista iso osa alkaa olla valmiina. Tällä kertaa olen tosi ajoissa.

Muut neuleet ovat valmistuneet tosi hitaasti sukkia kutoessa. Olen kyllä kutonut useampana iltana bolerohuivia, mutta se ei tunnu juurikaan etenevän. Vielä en ole päässyt puoleen väliinkään. Seuraavaksi tekisi mieli aloittaa isompaa projektia ja paksummasta langasta. Mielessä siintelee Thermal takkina, mutta juuri ilmestyneessä Knittyssäkin oli varteenotettavia neuletakkeja kaksikin. Mietin vielä ovatko liian paksuja. Paksut neuleet ja puserot jäävät multa aina käyttämättä.