Kävin viime viikolla Helsingissä ja tietysti oli päästävä lankakauppaan. Kiselleffin basaarissa on neulevaatteita myyvä kauppa Sypressi, jossa on myös lankoja myynnissä. Sieltä löysin Marks & Kattensin Sarek lankaa. Ostin heti kahta väriä. Kerät ovat keskenään todella eri värisiä, vaikka ovatkin samaa värjäyserää. Ilmeisesti se on tarkoituskin. Ensin tein miehelle pipon. (Mies ei ollut kuvaushetkellä kotona, enkä jaksanut odottaa, mutta hyvin istuu.) Lanka tuoksuu/haisee (?) vahvasti villalle. Yritin pestä pipoa, mutta haju ei yhtään miedontunut. Lanka vain on todella hiiiitaaasti kuivuvaa. Kuivuminen vei kolme päivää: yhden kuivaustelineellä vaakatasossa ja kaksi lämpimän puuhellan päällä roikkuen. 

988444.jpg

Malli on se ihan tavallinen, koska  mies ei pidä mistään erikoisemmista. Näin kirjavan langan käyttäminenkin tekee tiukkaa.

Koska pipo näytti hauskalta halusin kokeilla toistakin väriä. Tein itselleni töihin iloiset lapaset. Mun ulkovaatteet on useimmiten mustia ja kaipaan värikkäitä asusteita. Nämä on mitoitettu siten, että toiset lapaset mahtuvat alle hyvin. Huovutin näitä käsin kevyesti, siten että pinta tiivistyi vähän pitäämään tuulta paremmin. Resoria tietenkin varoin huovuttaessani. Näissä näkee hyvin, kuinka eriväriset kerät olivat. Lankaa kului reilu 100 g ja kumpaankin lapaseen käytin sopiviin kohtiin pipon jämiä. Siihen kului lankaa vähän vajaat 100 g. Kummissakin puikkokoko oli 3,5.

988456.jpg