Vihdoinkin sain kuvia tänne blokiini. Täytyi tulla Turkuun kavereiden luokse, jotta sain paljon tarvitsemaani apua ja vielä valokuvaajankin. Pitää kyllä yrittää löytää kuvaaja lähempää kotia... Tässä nyt ensimmäisenä sny:ltä saamani ihana pitsiliina. Se sopii aivan täydellisesti kuistille (jota oon rempannut tänä kesänä) matalan kaapin päälle, jota olen just kunnostamassa. Mä oon tekemässä sinne kuistille verhoja, johon ompelen vanhoja lakanapitsejä. Kiitos liinasta!!! Kohta mulla on se ihana romanttinen kuisti, josta olen haaveillut. 160700.jpg Liina on virkattu merseroidusta puuvillasta ja malli on sny:n äidin omistamasta liinasta. Aivan älyttömän hieno. Mä en ite jaksa ollenkaan virkata tuollaisia pitsi juttuja. Liina tuli siis oikeaan paikkaan. Samassa paketissa ole myös nämä lautasenalusliinat. 160701.jpg
Nämä on virkattu n:ro 100 virkkauslangasta, jonka sny:ni on perinyt äidiltään. Äiti on virkannut langasta lakanapitsejä 1950-luvulla ruotsissa asuessaan. Mallin sny on myös tähänkin saanut vanhoista liinoista. Tosi hienoja ja tulee tarpeeseenkin, koska meillä ei ole ollut tuollaisia ja telkkarin edessä olevan lipaston päälle on tullut laseista rinkuloita. Meidän 1920-luvulla rakennettuun taloon sopii tosi hienosti tuollaiset vanhat asiat, kun ollaan rempattu sitä mahdollisimman perinteitä kunnioittaen ja vaalien.

Sain itse tehtyä sukat baudelaire mallin pohjalta sukat. Tein ne kylläkin nallelangasta , joka on paljon paksumpaa kuin ohjeessa ollut, joten jouduin muokkaamaan ohjetta. Noin paksu lanka ei oikein sopinut kuvioon, sillä se ei päässyt kunnolla esille. Mutta ihan käytettävät niistä tuli.
160694.jpg

Laitan tähän nyt myös kuvan siitä villatakista, josta kirjoitin aikaisemmin, ja josta edelleen puuttuu napit. Malli on vanhasta Suuresta käsityölehdestä. Palmikko ei tule kuvassa kovin hyvin näkyviin, mutta eipä se kovin kummoinen ole. Siitä ei tullut ihan toivomani, mutta voi sitä käyttää. Olen tekemässä nappeja siihen itse, joten nekin kai tulee siihen vielä joskus. Niistä tulee sellaiset "ommellut", kirjavat villalangasta metellirenkaan ympärille tehdyt hippinapit. Saa nähdä osaanko elää niiden kanssa.

160697.jpg

Eilen Vihdissä oli keskiaikamarkkinat. siellä oli nainen joka opetti koukkuamista. Se oli kivaa ja helppoa. En vain ole vielä keksinyt, mihin se tekniikka sopisi parhaiten. Ostin samalla koukkuamiskoukun ja kasvivärjättyjä lankoja. Aion tehdä niistä langoista itselleni niistä ihanat lapaset talveksi.