VIHDOINKIN! Onnellinen huokaus ja helpotus! Takana on rakeiset kuvat. Nyt voin syyttää vain itseäni kuvien huonoudesta. (Vietimme uutta vuotta Turussa, jossa asustaa myös atk-tukihenkilöni. Eiliset haamupäivitykset johtuivat kuvien siirtämisen kokeiluista. )

Joulun aikaan olen saanut hieman neulottua, tuunattua ja ennenkaikkea luettua. Luin mm. joululahjaksi saamani Pienen lankakaupan, joka oli ihan ok. Alku oli mielestäni herttainen, mutta loppu hieman tyly. Mutta toisaalta ilman loppua kirja olisi ollut imelä.

Tuunausprojektini on miehen villapaita. Se on ostettu vuosia sitten ruotsalaisesta nimeltämainitsemattomasta kaupasta. Halpa, mutta laatu yllätys kyllä kohtuullinen. Lanka on suorastaan pehmeää 100 % villaa. Malli on varmaan jo alunperin ollut pitkälle, mutta hoikalle miehelleni huono. Paita oli lyhyt ja leveä. Ja sivuista käytössä venähtänyt. 

Kokeiltuani Steekingiä mustassa takissa tajusin tekniikan mahdollisuudet. Aloitin tuunaamisen harsimalla puseron halutun kokoiseksi, sitten sovitutin ja vasta sitten ryhdyin leikkaus- ja ompeluhommíin. Ompelin reunat ompelukoneella siksakilla, joka koneessani on numero 3. Aluksi kokeilin pienemmällä, mutta se vain venytti neuletta etenemättä kunnolla. Leikkasin vielä hihansuiden ja helman resorit pois, poimin niistä silmukat ja neuloin uudet paremmat ja pidemmät.

Paita ennen

2154061069_d47cac224b.jpg

Ja jälkeen:

2154855886_ededa86ef1.jpg

Ympärysmitasta katosi 16 senttiä. Lankana käytin Onlinien supersocke 100 grafiitinharmaana. Puikot 2,5.  Miehen toivomuksesta tein hihansuihin peukaloreiät.

2154855768_573af52b30.jpg

Kun pusero oli ekaa kertaa käytössä mies kysyi saisiko siihen vielä poolokauluksenkin. Kai siihen saisi, mutta mä en kyllä tee. Teen mielummin kaulurin tai jonkun.

Sitten sain vielä ennen vuodenvaihtumista tehtyä yhden virkatun pipon. Aikaisemmin syksyllä tein kummipoikani isoveljelle punaisen aika samanlaisen ja nyt oli sitten kummipojan vuoro. Lankana on Janne tummanvihreänä ja siniturkoosina.

2154855416_1918df0fbd.jpg

Ensi vuosi? Ymm, lupasin jo kertoa enemmän tämän talon tapahtumista, mutta lupaan myös osallistua ainakin SPR:n ja Modan ja Tekstiiliteollisuuden hyväntekeväisyysprojektiin. Yritän myös parantaa blokikirjoitusteni laatua jonkinlaisella suunnittelulla. Tähän asti olen vain kirjoittanut mitä mieleensattuu. Onko teillä lukijani toiveita?

 

 Kaunista uutta vuotta kaikille!