Käväisin Turussa viettämässä lapsiperhe-elämää. Sain siellä myös apua blogini ulkoasun uudistukseen. En kyllä ole enää aivan varma valitsinko oikean kuvan ja sivupalkin värin. Oikeastaan haluaisinkin jotain ihan muuta, kun nyt pääsin alkuun. En mä kyllä niitä osaisi itse tehdä. Leivoimme mm. suklaakuorrutettua pullaa.

693864.jpg

Ennen Turkuun lähtöä vietin taas shoppailupäivää. Kamalaa aikaa tää kesäloma. Kävin ostamassa Jaanan vinkistä kassillisen lankaa Karkkilalaisesta Ompelimo Annelista, joka myy kaikki lankansa puoleen hintaan. Lankojen lisäksi meinasin ostaa myös vanhan kaakeliuunin kaakelit, mutta ikävä kyllä uuni oli niin huonosti purettu, ettei siitä enää saa käyttökelpoista. Ompelimosta oli kaikki helmet jo haettu pois, mutta sain mäkin kasan kelpo lankoja. Kuvat on vähän harmaita säätilasta ja valaistusolosuhteista johtuen.

693872.jpg

Tässä ovat punaiset langat: 4 kerää Regian crazy coloria, 3 kerää Regian bamboota, 2 kerää Maijaa ja 2 kerää Melliä.

693892.jpg

Sitten valkoiset: 3 kerää Jaegerin Extra Fine Merino Arania  ja 2 kerää Schachenmayrin reumalankaa.

693885.jpg

Ja sitten vielä vihreät eli 3 kerää Jannea kahdessa eri sävyssä.

693899.jpg