Panin neuleprojektit itselleni vähäksi aikaa jäihin ja aloitin joululahjojen tekemisen. Kävin eilen Helsingissä ja ostin Fiinaneuleesta mm. mustaa Favoritt lankaa. Siitä tulee Shetland Triangle. En ole aikaisemmin moista neulonut. Nyt piti kuitenkin saada helppotekoinen huivimalli ja kun monet tätä mainostivat sellaiseksi niin päädyin kokeilemaan. Ja helppohan se todellakin on. Aloitin aamulla ja nyt olen jo 6:ssa keskimmäisen mallikuvion toistossa. Ohjeen mukaan niitä tulee 8, mutta taidan tehdä yksi tai kaksi enemmän. Onpas mukavaa.

1052902.jpg

Ja lupaan lopettaa rakeisten kuvien tänne lataamisen ja niistä ruikuttamisen jos nyt autatte mua. Olen siirtänyt kuviani Flickriin, mutta en osaa siirtää niitä sieltä tänne. Miten te siirrätte kuvat sieltä vuodatukseen?