Olen viettänyt hiljaiseloa. Niskat ovat olleet todella jumissa. Ajattelin sen johtuvan neulomisesta. Olen neulonut vain vähän aina silloin tällöin. Tänä aamuna kuitenkin teki mieli saada valmiiksi kirjoneulevillapaita, joka on ollut työnalla todella pitkään. Neuloin koko aamun ja aamupäivän, ja arvatkaa mitä! Hartiat eivät ole enää jumissa!

Tässä esimakua kirjoneulevillapaidasta.  Kaikki langat ovat vielä päättelemättä. Voi siis kestää vielä viikkoja, ennen kuin näette lopulliset kuvat paidasta.

Kaikki langat ovat uudenvuoden lupaukseni mukaan varastosta. Sitä kului 815 g. Tämän tyyppisiä lankoja jäi varastoon vain enää pieniä nyssäköitä.  Ja sitten jäi tietysti iso kolo lankalaatikkoon. Jos olisin ostanut langat puseroon olisi siitä tullut aivan erivärinen, mutta parempi näin.