Olin ostanut tämän ihanan veriseitikillä värjätyn langan jo vuosi sitten Lohjan joulumarkkinoilta. Tiesin jo silloin, että siitä tulee hattu. Oikeaa ohjetta ei vain ollut vielä löytynyt.  Nyt uusimmassa Modassa 1/09 oli  hauskan näköinen virkattu baskeriohje. Tai ei tää musta kyllä baskeri ole, ehkä pikemminkin parempi pipo.

Käyttämäni lanka oli ohuempaa, kuin ohjeessa käytetty. Virkkasin 4 puikoilla ja isommalla silmukkamäärällä. Muutoksia en tehnyt muuten, kuin lisäsin kerroksia kavennusten ja levennysten väliin, jotta piposta tulisi riittävän syvä. Tosi paksu siitä tuli, mutta kiva. Oli myös yllättävän helppo virkata. Kuvittelin, että tuollaisen hauskan pintakuvion aikaan saaminen olisi vaikeaa.

Vuoden vaihtuessa on ollut tapana miettiä tulevaa vuotta. Ensimmäinen päätökseni ensi vuodelle on, että pyrin välttämään uuden langan ostamista tänä vuonna. Ensin on neulottava lankavarastoja pois. Mulla on paljon pieniä nyssyköitä ja muutamia keriä samaa lankaa. On sitä lankaa kyllä muutamaan puseroon/takkiinkin. Toinen päätökseni on ommella enemmän. Suunnitteilla on mm. kevät takki.  Kolmas aikomukseni on yrittää käyttää käsitöissä enemmän kierrätysmateriaaleja.

Onnekasta uutta vuotta kaikille!