Oikeastaan heti edellisen kirjoitukseni jälkeen innostuinkin taas neulomaan. Tarvittiin vain yksi viileämpi aamu, niin mielessä alkoi ensimmäiseksi pyöriä villasukat. Yhdet valmistuivatkin melkein samantien.

844327.jpg

Malli: Olga-sukat
Lanka: Regia 4-fädig Crazy Color
Puikot: 2,5
Muokkaukset: Ei oikeastaan, sillä ohjeessa kehoitetaan teräosa tekemään haluamallaan tavalla. Tein vahvistetun kantapään, jonka kavennustavasta Nancy Bush käyttää nimitystä Half-Handerchief Heel. Suomalaista nimeä en tiedä, mutta kavennukset tulevat v:n muodossa. Terän päälliosan kudoin 2o (kiertäen) 2n joustinneuleena, joka jatkuu suoraan varresta. Kärkikavennukset tein sivuihin.

Sukat istuvat hyvin jalkaan ja lanka tuntuu paljastakin ihoa vasten miellyttävältä. Tuollaiset raidoittuvat langat sopivat musta hyvin tähän malliin. Ellilläkin on hienot.

Aloitin myös muita neuleita. Otin niistä kuvankin, mutta taisin epähuomiossa poistaa sen jo, kun ei sellaista enää kameralta löydy. Ehkä pitää yrittää uudelleen skarpimmassa mielentilassa. Kerron neuleista silti. Yhdet raidalliset, pitkät sukat 7-veljestä paksuisista jämistä, Sisusta Nancy Bushin Amber tai oikeammin Da Capo sukat, Ruotsista tuomastani kaksivärisestä huivilangasta Onerva-huivi ja sitten vielä keltaisesta Drops alpakasta uusimman SK:n innoittamana Juliette bolerohuivin kaltaisen asusteen töihin. Mallineuleena on lainepitsi myös uusimmasta SK:sta.