Viimeksi esittelemäni aloitukset ovat edistyneet hitaasti. Aloitin uuden neuleen, joka on vienyt melkein kaiken huomioni. Pitkään olin tuskitellut, koska lähes kaikki villatakkini olivat paksuja ja liian lämpiä käytettäväksi tähän aikaan vuodesta. Mulla on vain yksi ohuempi ja nyt päätin korjata tilanteen. Viikko sitten perjantaina, kun pääsin aikaisin päättöharjoittelusta annoin itselleni luvan poiketa Menitaan. Mukaan sieltä tarttui 300 g Drops Alpacaa kauniin vihreänä, sävy on 7815. Mulla ei yleensä ole mitään tuon sävyistä vihreätä, mutta se oli niin kaunis, kun langassa on eri sävyjä. Malliksi valitsin mahdollisimman yksinkertaisen Drops desingnin sivuilta. Huomaan pitäväni eniten mahdollisimman yksinkertaisista neuleista.

564908.jpg

Vähän tylsää tuollaista sileää neuletta on neuloa, mutta en osaa pitää kovin pitsisiä tms. neuleita. Valmiina on takakappale, toinen etukappale ja toinenkin on valmistumassa. Vähän mua epäilyttää tuo nappilistan ainaoikein neule. Se vetää koko etukappaletta kovasti kasaan. Ehkäpä sen saa oikein huolellisella pingoittamisella kuitenkin venymään tarpeeksi. Yhden muutoksen mä tein malliin. Kolmen napin sijasta laitan 5 nappia koko nappilistan pituudelta. Mä haluan saada vaatteeni tarvittaessa kokonaan kiinni, auki ne saa aina halutessaan. Muuten voi tulla kylmä.

Mä olen aikaisemmin neulonut vain pienempiä asioita tästä langasta. Tiesin tykkääväni tästä, mutta joka kerta kun jatkan neulomista, en voi olla ihastelematta langan tuntua ihoa vasten. Olen melkein varma, että tulen käyttämään tätä takkia. Vaikka nappilista vetäisin tms, niin lanka on niin ihanaa, ettei se haittaisi.